Toriman Begins
korjaan sen sitten joskus
Uusimmat kirjoitukset
Uutta cdJapanissa:

Kirjoittelen nykyään Hyvät, pahat ja otakut -blogiin yhdessä Fainttoksen ja Schaduwin kanssa. Sinne siis, jos uusia kirjoituksia kaipaa.


Desucon 2014

Kirjoitettu: 2014-06-10, kategoria: conit

En kirjoita coneista ikinä, mutta tällä kertaa kirjoitin. Tällä kertaa kuitenkin koin blogikirjoituksen kokoisen aukon sielussani. Hyvä syy kirjoittaa on myös se, että ihan kaikkia ajatuksiani en ennättänyt muodostaa ennen palautelomakkeen naputtelua. Ohjelmakartasta olin laskivani, että ohjelmasaldoksi kertyi neljä luentoa, paneeli, visa ja kaksi kunniavierasohjelmaa sekä tietenkin oma luentoni, joten tässä se nyt on, ensimmäinen coniraporttini varmaan ikinä.

Autokyyti Turusta Lahteen alkoi ennätyksellisen aikaisin, jo yhdeltä. Kanakori, yksi ruuhka ja hotellin check-in-operaatio myöhemmin olimme paikalla ennätysaikaisessa. En suunnitellut meneväni perjantaina muualle kuin mangakapaneeliin, osittain jo siksikin, etten millään uskonut ehtiväni Lahteen ennen iltayhdeksää. Toisin kuitenkin kävi, joten täpärän avajaisista myöhästymisen jälkeen menin virran mukana Jussi “niidel” Karin Vähän homot mechapilottipojat ja kansainvälinen finanssikriisi -luennolle. Aihe ei ollut ihan omani - jättirobot ja homopilotit eivät kiinnosta juurikaan lainkaan, joten luennolla käsiteltävistä sarjoista vain Geassin ensimmäinen kausi oli katsottuna, enkä erityisesti suunnittele loppujakaan koskaan katsovani. Toisaalta oli siis ihan hyvä, että jokaisesta sarjasta kerrottiin juonitiivistelmät. Sarjat paremmin tunteville - joita oletan luennon ydinkohderyhmän olleen - juonen kertaaminen kuitenkin lieni melko tylsää. Muuten luento oli “ihan kiva” -tason kuunneltavaa, mutta asiaan saattaa vaikuttaa oma melko täydellinen kiinnostuksen puutteeni aihetta kohtaan.

Seuraavaksi vuorossa oli toinen luento, jolle en suunnitellut meneväni: Mikko "Lmmz" Lammin Animea gaijineille. Tällä kertaa aihe oli huomattavasti lupaavampi, ollaanhan tässä animea katsovia likaisia gaijineita koko sakki. Ilahduttavasti luento käsitteli aihetta monipuolisesti, vaikka kieltämättä olin tässä vaiheessa iltaa jo sen verran väsynyt, etten tähän hätään muista, puuttuiko jokin näkökulma. Rakenteeltaan luento jätti parantamisen varaa, punainen lanka tuntui hukkuvan tai puuttuvan kokonaan turhan usein. Lievästä sillisalaattisyndroomastaan huolimatta luennolla tuli paljon mielenkiintoista asiaa, joista osa tuli täysin uutena tietona minulle. Vanhastaan tuttujen asioiden esittely tosin tuntui hieman puisevalta, mutta pakkohan nekin asiat on käydä läpi.

Mangakapaneelia odotellessani totesin, ettei tästä nyt tule mitään, ja lähdin nukkumaan. Ensimmäinen oikeasti odottamani ohjelmani siis jäi kokonaan väliin viikolla kerrytetyn väsymyksen vuoksi. Sunnuntaina tuli tavattua hirveän vähän tuttujakaan, joten ihka ensimmäinen lähes kokonainen Desuperjantaini jäi vähän laimeaksi kokemukseksi.

Lauantaiaamun piti aloittaa Tanemura-luento, mutta en muista missä olin ja mitä tein. Varmaan olin kuolemassa yhtäaikaisesti hapenpuutteeseen ja lämpöhalvaukseen myyntisalissa. Ysäri-Clamp X:n ja Tokyo Babylonin muodossa olisi kiinnostanut, mutta X:n lukeminen on osaltani vähän turhan alkutekijöissään tahtoakseni spoilaantua ihan hirveästi, ja toisaalta kunniavieras Tomoki Kyooda kiilasi luentojen edelle. Itse haastattelu olikin sitten ehkä vähän mitäänsanomaton. Tulkkauksesta johtuvalle hitaalle tempolle ei tietenkään oikein voi mitään, mutta kun Eureka Seveniä ei ole tullut katsottua, olisi yleisempi ja toisaalta syvemmälle menevä katsaus animen ohjaamiseen kelvannut.

Seuraavassa välissä oli aika nauttia broilerilounas Lastussa ja hengata mitä erilaisemmissa rinkikonfiguraatioissa Metsähallissa ennen seuraavaa ohjelmaa: Hanna-Pirita Lehkosen panelisteinaan Jenni Väyrynen ja Elli Lehtinen vetämä Sailor Moon teki minusta feministin. Menin seuraamaan paneelia vähän ristiriitaisin odotuksin. Toisaalta Sailor Moon -ohjelma feministisestä näkökulmasta kuulostaa kiinnostavalta, toisaalta taas pelkäsin homman menevän nk. Tumblr-feminismillä mässäilyksi. Valitettavasti ja onneksi kumpikaan odotus ei osunut oikeaan, vaan paneeli jäi aika valjuksi aiheiltaan. Suurin yksittäinen ongelma oli liiallinen vuoropuhelu yleisön kanssa. Paneelia varten oli jo kerätty ja koostettu haastatteluja juurikin luennolla käsitellyistä asioista, joten yleisökomenttien joka väliin ottaminen ja erityisesti niiden pyytäminen tuntui turhalta ja sotki entisestään paneelin rakennetta. Tällaisenaan ohjelma olisi sopinut paremmin keskustelupiiriksi, sillä sellaiselta se lähinnä tuntui.

Tursake ja Tounis esittelemässä sakugaa

Lauantain ensimmäinen, paras ja viimeinen luentoni oli tietenkin Matias "Tursake" Kyriacoun ja Valtteri "Tounis" Strömsholmin Sakuga – animaation mestarit. Pohjana toimineen jenkkiluennon molemmat versiot nähneenä täysin uutta asiaa ei koko kaksituntinen ollut, mutta huonosta nimimuistista kärsivälle kertaus on opintojen äiti, ja sakugasta ei voi ikinä puhua liikaa. Sakugahommiin itsekseen perehtymiseen on melko korkea kynnys, mutta luentomuodossa asiaa pystyy havainnollistamaan hyvin ja tietotulvan nieleminen on helppoa. Nyt kun vain joku tietäjä osaisi tehdä syvemmälle meneviä sakugaluentoja yksittäisistä koulukunnista, sukupolvista tai jopa henkilöistä. Ehkä sakugainnostus lähtee täälläkin leviämään, ja jossain vaiheessa joku pystyy tarjoamaan lisää luentoja.

Anime herää henkiin oli kunniavierasohjelmista se enemmän odottamani, mutta valitettavasti lähes koko ohjelman aika tuhlattiin kuvakäsikirjoituskilpailun töiden piinallisen yksityiskohtaiseen läpikäyntiin. Parempi olisi ollut kilpailutöiden herättämien huomioiden käyminen läpi eri töistä napsittujen esimerkkiruutujen perusteella. Lopulta ohjelman koko idea animen herättämisestä eli yleisön edessä kuvakäsikirjoituksen piirtämisestä jäi väliin ajan loputtua, mikä oli karvas pettymys ja paha puute ohjelmassa.

Kazoku-miitti

Loppuilta meni aika pitkälti Kazoku-miitissä, joka venyi varatusta 1,5 tunnistaan lähes kolmeen tuntiin. Tulkaa IRC:iin mukaan, meillä on tyynyleitä. Illan viimeisenä ohjelmana oli aina yhtä uninen animevisa, jota oli tällä kertaa vetämässä Toni "Coldi" Soininen ja Roosa "6reen" Miettinen. Visa alkaa jo olla ihan toimiva ohjelmanumero. Joukkueemme säästyi nipin napin julkiselta nöyryytykseltä nousemalla loppukirissä toiselle sijalle. Sen siitä saa, kun joukkuenimi on Aikatsun huonoimpien tyttöjen perustamalta triolta napattu.

Sunnuntai alkoi nukkelimiitillä, jonka jälkeen kävin kuuntelemassa Touniksen toisen luennon Osamu Dezakin elämä ja teot. Tiesin tietenkin etukäteen Dezakin olleen tärkeä tyyppi ja tietyt kikat osasinkin jo herraan yhdistää. Yhtäkään Dezakin sarjaa en kuitenkaan ole nähnyt ja tuskin innostunkaan katsomaan. Olikin hyvä nähdä, millaisiin sarjoihin nykyään yleiset ja animeen oleellisesti liittyvät keinot oikeastaan liittyvät. Ikävä kyllä jouduin lähtemään etuajassa pois, jotta olisin ajoissa valmistelemassa omaa luentoani. Muutenkin luennolla oli hävyttömän vähän ihmisiä. Toivottavasti kaikki amv-kisan ja Dandyn houkuttelemat tajuavat vilkaista luennon jälkikäteen YouTubesta.

Nukkelimiitin nukkelit

Ennen päättäjäisiä oli vielä oma luento hoidettava päiväjärjestyksestä. Ihania taikatyttöjä ihanine asuineen ja ihanine henshineineen oli ihana esitellä, kiitos kaikille kuulijoille vielä kerran. Palautetta saa yhä antaa Desuconin palautelomakkeen, sähköpostin, Twitterin ja irkin kautta.

Erityisenä mainintana viikonlopun ostoksista pitää nostaa esille Meronpanin Some-tan, hauska ja osuva yonkoma-omakustanne sosiaalisesta mediasta. Ostakaa ihmeessä jos näette vielä. Yleisenä nurinana conista valittaisin tietyissä tiloissa vallinneesta tuskastuttavan kuumasta ja hapettomasta ilmasta sekä Kuusen videotykistä, josta oli väännetty kirkkaus tappiin. Toivottavasti taikatyttöluentoni slaideista sai kaikesta huolimatta jotain selvää.

Viikonlopun lootit, levystä kiitos Anime-lehti Kommentoi | Linkki kirjoitukseen

Alkumietteitä: Kamigami no asobi

Kirjoitettu: 2014-04-22, kategoria: anime & manga

Otomepelit tai miespainotteiset hahmokaartit eivät ole ikinä kiinnostaneet, minkä vuoksi tapani joka kaudella ainakin vilkaista alku siitä pakollisesta käänteishaaremista on aavistuksen outo. Promokuvat ovat yleensä nättejä, mutta itse sarjat varsin surkeita kaikin puolin. Kamigami no asobinkin suhteen odotukset olivat matalalla, mutta vältyin yllättäen pettymykseltä. Ehkä taustalla hääräävä Utapri-poppoo osaa hommansa keskimääräistä paremmin - en ole sarjaa katsonut, mutta kuullut hyvää.

Ensimmäinen jakso kului lähinnä niissä pakollisissa käänteishaaremihommissa: asetelma on pedattava ja kaikki tärkeät pojat saatava esiteltyä yksitellen. Olisi mukava, jos käänteishaaremit kehittyisivät ulos moisista tönköistä ja kankeista virallisuuksista, mutta eipä Kamiasoa varsinaisesti voi niistä yksin syyttääkään. Onneksi juoni saadaan heti kakkosjaksossa käyntiin, ja päähenkilötyttö pääsee opettamaan ihmisyyden saloja jumalporukalle. Koska juoni toimii käänteishaaremeissa vain puitteena ihmissuhteille, sen laadulla ei niinkään ole väliä sarjan kokonaisuuden kannalta, mutta mainittakoon että asetelma on sopivan simppeli ja eri kulttuurien jumalat aihepiirinä hauska.

Sen sijaan tärkeimmässä osassa ilman muuta ovat hahmot - vielä tarkemmin juuri ne sulhasehdokkaat. Juuri siinä osa-alueessa Kamiaso on vahvoilla keskivertokäänteishaaremiin nähden. Hahmot ovat toki ainakin tähän mennessä yhden tai kahden luonteenpiirteen ruumiillistumia, mutta pidettäviä sellaisia. Kovispojat ovat koviksia ja vakavat vakavia, mutta kukaan ei turhaan äksyile toisilleen ja näyttävät jo kolmannessa jaksossa merkkejä kaveruudesta ja toimeentulevuudesta. Erityismaininnan ansaitsee synkeä Haades-setä, jonka synkistelyille ivaillaan hyväntahtoisesti monessa käänteessä.

Saa nähdä, mihin suuntaan sarja hahmojaan ja juontaan vie. Suurta draamaa ja tragediaa hahmoista ei ole kannattelemaan, mutta kivaa kouluelämää, kevyttä monikulmiodraamaa ja romanssia kyllä. Sarjan alkuminuutit enteilevät jonkinlaista suurta lopputaistelua, mutta toivottavasti sekin pidetään järkevissä rajoissa. Animaatiota ei tässäkään tyttöinsarjassa ole yhtään ylimääräistä, mutta hahmot pysyvät malleissaan ja varjojen hienovarainen rakeisuus tuo kuviin tunnelmaa. Mitenkään erityisen loistava sarja Kamiaso ei kaikista kehuista huolimatta vielä tähän mennessä ole, mutta se näyttää lajitovereihinsa verrattuna lupaavalta.

Musiikit ja erityisesti ED-biisi ovat muuten hyvät. Ehkä pitää se Utaprikin nyt katsoa.

Älä tuuKommentoi | Linkki kirjoitukseen

Alkumietteitä: Gokukoku no Brynhildr ja Akuma no Riddle

Kirjoitettu: 2014-04-21, kategoria: anime & manga

Gokukoku no Brynhildr on epäilemättä saanut eniten huomiota myös Elfen Liedin mangan piirtäneen Lynn Okamoton ansiosta. Onko huomio sitten ollut positiivista vai negatiivista, riippuu katsojasta. Koska historiani Elfen Liedin kanssa rajoittuu animen ensimmäiseen jaksoon, lähdin mukaan ilman mitään ennakko-odotuksia. Tai ehkä niitä ennakkoluuloja ja pahoja aavistuksia oli, minkä vuoksi onkin uskomatonta että Brynhildr onnistui niistäkin huolimatta tuottamaan pettymyksen.

Kauhua ja hienovaraisuutta

Lähdemateriaalikaan tuskin auttaa asiaan, mutta pahiten sarjan lienee sössinyt ohjaaja Kenichi Imaizumi, joka on myös kuvakäsikirjoittanut kaikki kolme tähänastista jaksoa. Juoni etenee tökerösti ja asiat eivät tunnu tapahtuvan luonnollisesti, hyvänä esimerkkinä kolmosjakson ei mistään tuleva ja kuin seinään päättyvä tulipalo. Muiltakin puitteiltaan Brynhildr on surullista katsottavaa. Karmivan ilmapiirin luominen rajoittuu olettamukseen, että veriset tytöt ovat aiheuttavat kauhua, eikä tunnelmaa edes yritetä luoda muuten. Lähes kokonaan halvaantunut ja siitä syystä lähes kaiken ruutuaikansa makuulla viettävä hahmo tuo vielä lisää haasteita hahmojen kuvaan asettelemiseen ja tunteiden ilmaisemiseen, minkä takia monet kohtaukset aiheuttavat kärpänen katossa -tunnetta tai ovat muuten vain aivan pielessä.

Tiputtaisin hyvin todennäköisesti Brynhildrin saman tien, ellen olisi yleisesti kiinnostunut, miten sarjalle käy laadullisesti. Mitään muita syitä jatkamiseen ei ole. Ei ole silmänruokaa, ei nättiä animaatiota, ei kiinnostavaa juonta, asetelmaa tai hahmoja ja kauhusynkistely-yritykset lähinnä huvittavat laiskuudessaan. Kolmosjakson cliffhanger ei onnistunut jättämään edes uteliaisuutta saati sitten jännitystä, eikä tuon jyrkempää jyrkännettä olisi ainakaan tässä vaiheessa sarjaa saatu edes aikaan.

Animelle ehkä perinteisempää synkistelyä edustaa Akuma no Riddle. Aihepiirinä tappamis- ja selviytymishommat alkavat animessa - kuten kyllä muuallakin - olla aika nähty juttu, mutta mikäs siinä. Se on helppo tapa koukuttaa katsoja, mutta näitä on myös helppo katsoa.

Akuma no Riddle on muutenkin kaikin puolin kliseinen. On saksiaan nuolevaa sarjamurhaajaa, päivisin ujoa mutta öisin täysin sekopäistä arpinaamaa ja jos jonkinmoista muuta tuttua hahmopiirrettä. Lisää on varmasti luvassa, kun loputkin luokkalaiset pääsevät valokeilaan kunnolla. Myös kuvasto on hyvin tyypillistä kiiluvine silmineen ja leveine irvistyksineen. Viekkaiden hahmodesignien ja sinne tänne ripoteltujen kirkkaiden värien kanssa kokonaisuus näyttää kuitenkin ihan hauskalta ja on ennen kaikkea viihdyttävää katsottavaa.

Hauskuus onkin sarjassa tähän mennessä paras puoli. Akuma no Riddle ei tunnu edes yrittävän mitään turhan kunnianhimoista, eikä se vakavasta kuorestaan huolimatta tunnu ottavan itseään liian tosissaan. Toisin kuin Brynhildr, Akuma no Riddle on hauskaa viikottaista toimintaa ja trilleriä, joka tuntuu mukavan tutulta olematta kuitenkaan tylsä.

Kommentoi | Linkki kirjoitukseen